Teemat

Näin Tredussa ja Saskyssa: Ajoneuvoalan koulutukset ovat nuorten kestosuosikkeja

AJANKUVALLE on tyypillistä, etteivät pienillä paikkakunnilla toimivat yritykset tahdo saada uutta työvoimaa. Kun ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin, heidän on vaikeaa lähteä työn perässä maakunnan laita-alueille. Miten erikokoisilla paikkakunnilla toimivat ammattikoulut saavat oppilaita? Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa ajoneuvoalan koulutusta dynamokaupunki Tampereella perinteikkäällä Ajokinkujalla ja kehyskunnassa Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa.   Tredun koulutuspäällikkö Ilkka Hakala kertoo, että ajoneuvoala on vuodesta toiseen kestosuosikki. Niin Tampereen kuin Ylöjärven toimipaikat keräävät hyvin opiskelijoita. Molempiin on jo

today26.3.2026

Erikoisohjelmat

PARAS OSA KOTIA

Haaveiletko uudesta keittiöstä? Paras osa kotia -ohjelmasarjassa käydään…

Yhteistyössä:
Puustelli

Pirkanmaa

Arto Satonen Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi?

Pirkanmaan Kokoomus esittää sastamalaista kansanedustaja Arto Satosta, 59, puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Satonen on toiminut kansanedustajana vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen. Satonen muistetaan työministeriydestään pääministeri Petteri Orpon hallituksessa vuosina 2023-2025. Kansanedustaja Arto Satonen on matkalla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Kuva: Matti Pulkkinen PIRKANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on tiistaisessa kokouksessaan päättänyt esittää kansanedustaja Arto Satosta Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Andersson korostaa Satosen vahvaa johtajuutta ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. – Arto Satosella on

today24.3.2026

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

40-vuotias nokialainen perheyritys pitää suomalaiset laukuissa

NT-Pox Oy on nokialainen perheyritys, joka on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Rantasen suvun yritystarina on vailla vertaansa; tällä hetkellä toiminnassa ja työssä on mukana neljä sukupolvea. Joka paikan höylä, myymäläpäällikkö Mervi Saari iloitsee siitä, että hän on saanut varttua lapsuudestaan saakka laukkujen kiehtovassa ja monipuolisessa maailmassa. Hänellä on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja muistoja niin äidistään, enostaan kuin isoisästään perhefirmassa. - Laukut, reput, salkut, tietokonelaukut, lompakot, matkalaukut, matkatarvikkeet, ostoskassit, ostoskärryt, treenikassit,

today24.3.2026

Teemat

Väylävirasto: Kasvavasta korjausvelasta huolimatta keskeinen väyläverkko pidetään kunnossa

VÄYLÄVERKON tämänhetkinen korjausvelka on pyöristettynä 4,3 miljardia euroa. Se on 4 300 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että korjausvelkalaskelmaa on päivitetty vasta vuosikymmenen ajan, eli alkaen vuodesta 2016. Siitä saakka korjausvelan trendi on ollut nouseva. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten eli korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia. Väylien korjausvelasta selkeästi suurin 61 prosentin viipale, liki 2,6 miljardia eli 2 562 miljoonaa euroa, kohdistuu tieverkolle. Rataverkon osuus on 37,9 prosenttia, lähes 1,6 miljardia

today22.3.2026

Uutiset

Riitta Iiponen palaa Ylöjärven paikallisjohtajaksi, Minna Marjamäki eläkkeelle

Aito Säästöpankissa pyörähtää johtajaruletti. Entuudestaan ylöjärveläisille tuttu paikallisjohtaja Riitta Iiponen palaa Ylöjärven konttorin johtoon. Hänelle luuluvat lisäksi Ikaalisten ja Kyröskosken konttorit. Nykyinen paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle 41-vuotisen finanssityöuran jälkeen. Aito Säästöpankki Oy:n Ikaalisten, Hämeenkyrö Kyröskosken ja Ylöjärven konttorien paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle tulevan toukokuun lopussa. Marjamäki on tehnyt huikean 41 vuoden uran finanssialalla. Toukokuun alusta lähtien vastuun konttoreista ottaa Riitta Iiponen. Iiponen toimii tällä hetkellä Nokian ja Sastamalan

today20.3.2026

Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa. Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin

today20.3.2026

viikon artisti

Viikon artistina Saija Tuupanen

Kun Saija Tuupanen saapuu tilaan, sen huomaa. Valoisa, kaikki hyväksyvä hymy ja kun Saija laulaa, hän valloittaa kaikki loputkin mörököllit. Mistä tuollainen karisma on saanut alkunsa? Mistä sai saa irti kaiken energiansa? Ikää ei paljoa ole, mutta uraa on jo pitkään. Haaveiliko Saija pikkutyttönä laulajan urasta?

today13.3.2020

Yleinen

Teivossa ravataan ilman yleisöä

Tampereen Teivon raviradalla kilpailut jatkuvat aiemmin päätetyn kilpailukalenterin mukaisesti, mutta koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehtyjen rajoitustoimien myötä tapahtumat järjestetään ilman yleisöä. Teivon ravit ovat kuitenkin seurattavissa ja lähdöt pelattavissa veikkausyhtiön nettisivuilla. - Näillä järjestelyillä ja toimilla noudatamme Suomen hallituksen linjauksia ja keskusjärjestömme Suomen Hippoksen ohjeistuksia, ja kaikki Teivon ravitapahtumat ovat siis toistaiseksi yleisöltä suljettuja. Ensi kerran uudet määräykset ovat voimassa jo tulevan sunnuntain 15.3. ja ensi viikon lauantain 21.3. raveissa. Tilanne

today13.3.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla jälleen uusia tartuntoja

Pirkanmaalla on todettu torstain kuluessa viisi uutta koronavirustapausta. Uusista tartunnoista yksi liittyy Pitkäjärven koulun koronavirusaltistukseen. Tartunnan saanut on ollut karanteenissa eikä ole altistanut koulun oppilaita. Neljä muuta ovat sairastuneet matkailtuaan Itävallan Tirolin alueella. Näihin tapauksiin ei tämänhetkisen arvion mukaan liity joukkoaltistumisia. Muutamiin lähikontakteihin ollaan yhteydessä. Kaikki Pirkanmaalla todetut uudet tapaukset ovat lieväoireisia ja kotihoidossa. Kaikkiaan Pirkanmaalla on tähän mennessä laboratoriotesteillä todettu 17 koronavirustartuntaa. Tays alkaa myös rajoittamaan vierailuja sairaalassa. Sairaanhoitopiiri

today13.3.2020

Uutiset

Lisätietoa Sastamalan kuolonkolarista 10.3.2020

Yöllä, 10. maaliskuuta klo 01.59, Sastamalassa Tampereen tiellä Kataransuoralla, auto ajautui ensin vastaantulijoiden kaistalle, sieltä takaisin omalle kaistalle ja jälleen jyrkästi kääntyen vasemmalle, jolloin auto lähti sivuluisuun asfaltilla ja ajautui tien oikealle puolelle viheralueelle, josta alkoi pyörimään katon kautta ympäri päätyen kevyenliikenteen väylälle. Autossa oli viisi nuorta, joista neljä sinkoutui ulos autosta. Kahdella kyydissä olleella oli ollut turvavyö. Yksi auton kyydistä sinkoutunut matkustaja todettiin myöhemmin kuolleeksi. Autoa kuljettanut auton juuri

today13.3.2020

Kulttuuri

Markus Renvall tuottaa kesän Näkymän Akaassa – Taidetapahtuma tavoittelee yhteisöllisyyttä ja näkyvyyttä

Näkymä 2019. 14-vuotiaan Anni Riihiviidan Aikamatka ottaa kantaa kierrätykseen. Taustatarinaan liittyy kaksi supersankaria, jotka tulevat jääkauden yllättämiksi. Miljoonien vuosien jälkeen ilmasto alkaa lämmetä ja sankarit herätä jälleen eloon. Teos on yksi nuorten taidekilpailun kilpailuteos.[/caption] Valtakunnallisen taidetapahtuma Näkymän tavoitteena on tänä vuonna lähikulttuurin esiin nostaminen ja sen vahvistaminen. Monimediataiteilija Markus Renvallin kuratoima taidetapahtuma antaa mahdollisuuden luoda uudenlaista kulttuuria Akaassa. Teoksia haetaan avoimella haulla, jossa etusijalla ovat lähialueen tekijät. Tämän vuoden teemana

today13.3.2020

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%