Teemat

Näin Tredussa ja Saskyssa: Ajoneuvoalan koulutukset ovat nuorten kestosuosikkeja

AJANKUVALLE on tyypillistä, etteivät pienillä paikkakunnilla toimivat yritykset tahdo saada uutta työvoimaa. Kun ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin, heidän on vaikeaa lähteä työn perässä maakunnan laita-alueille. Miten erikokoisilla paikkakunnilla toimivat ammattikoulut saavat oppilaita? Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa ajoneuvoalan koulutusta dynamokaupunki Tampereella perinteikkäällä Ajokinkujalla ja kehyskunnassa Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa.   Tredun koulutuspäällikkö Ilkka Hakala kertoo, että ajoneuvoala on vuodesta toiseen kestosuosikki. Niin Tampereen kuin Ylöjärven toimipaikat keräävät hyvin opiskelijoita. Molempiin on jo

today26.3.2026

Erikoisohjelmat

PARAS OSA KOTIA

Haaveiletko uudesta keittiöstä? Paras osa kotia -ohjelmasarjassa käydään…

Yhteistyössä:
Puustelli

Pirkanmaa

Arto Satonen Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi?

Pirkanmaan Kokoomus esittää sastamalaista kansanedustaja Arto Satosta, 59, puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Satonen on toiminut kansanedustajana vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen. Satonen muistetaan työministeriydestään pääministeri Petteri Orpon hallituksessa vuosina 2023-2025. Kansanedustaja Arto Satonen on matkalla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Kuva: Matti Pulkkinen PIRKANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on tiistaisessa kokouksessaan päättänyt esittää kansanedustaja Arto Satosta Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Andersson korostaa Satosen vahvaa johtajuutta ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. – Arto Satosella on

today24.3.2026

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

40-vuotias nokialainen perheyritys pitää suomalaiset laukuissa

NT-Pox Oy on nokialainen perheyritys, joka on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Rantasen suvun yritystarina on vailla vertaansa; tällä hetkellä toiminnassa ja työssä on mukana neljä sukupolvea. Joka paikan höylä, myymäläpäällikkö Mervi Saari iloitsee siitä, että hän on saanut varttua lapsuudestaan saakka laukkujen kiehtovassa ja monipuolisessa maailmassa. Hänellä on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja muistoja niin äidistään, enostaan kuin isoisästään perhefirmassa. - Laukut, reput, salkut, tietokonelaukut, lompakot, matkalaukut, matkatarvikkeet, ostoskassit, ostoskärryt, treenikassit,

today24.3.2026

Teemat

Väylävirasto: Kasvavasta korjausvelasta huolimatta keskeinen väyläverkko pidetään kunnossa

VÄYLÄVERKON tämänhetkinen korjausvelka on pyöristettynä 4,3 miljardia euroa. Se on 4 300 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että korjausvelkalaskelmaa on päivitetty vasta vuosikymmenen ajan, eli alkaen vuodesta 2016. Siitä saakka korjausvelan trendi on ollut nouseva. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten eli korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia. Väylien korjausvelasta selkeästi suurin 61 prosentin viipale, liki 2,6 miljardia eli 2 562 miljoonaa euroa, kohdistuu tieverkolle. Rataverkon osuus on 37,9 prosenttia, lähes 1,6 miljardia

today22.3.2026

Uutiset

Riitta Iiponen palaa Ylöjärven paikallisjohtajaksi, Minna Marjamäki eläkkeelle

Aito Säästöpankissa pyörähtää johtajaruletti. Entuudestaan ylöjärveläisille tuttu paikallisjohtaja Riitta Iiponen palaa Ylöjärven konttorin johtoon. Hänelle luuluvat lisäksi Ikaalisten ja Kyröskosken konttorit. Nykyinen paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle 41-vuotisen finanssityöuran jälkeen. Aito Säästöpankki Oy:n Ikaalisten, Hämeenkyrö Kyröskosken ja Ylöjärven konttorien paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle tulevan toukokuun lopussa. Marjamäki on tehnyt huikean 41 vuoden uran finanssialalla. Toukokuun alusta lähtien vastuun konttoreista ottaa Riitta Iiponen. Iiponen toimii tällä hetkellä Nokian ja Sastamalan

today20.3.2026

Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa. Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin

today20.3.2026

Uutiset

Akaa liittyi Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeeseen

Tampereen kaupunginjohtaja Lauri Lyly ja Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola allekirjoittivat sopimuksen Tampereella.[/caption] Akaan kaupunki on liittynyt virallisesti mukaan Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeeseen. Sopimuksen allekirjoittivat tänään Tampereella pormestari Lauri Lyly ja Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola. Tampere ja Pirkanmaa hakevat yhdessä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 ja mukana haussa on 20 pirkanmaalaista kuntaa. Yhteinen hakemus tehdään keväällä 2020, ja se esitellään raadille toukokuussa. Lopullinen päätös on tarkoitus saada vuonna 2021. Aiheesta lisää Tampere kulttuuripääkaupungiksi -sivuilla.

today24.1.2020

viikon artisti

Viikon artistina Finlanders

Kuva: Kimmo Karvinen Finlanders on kiertänyt Suomea ristiin rastiin jo vuodesta 1984. Monia kulta- ja platinalevyjä mahtuu tuolle tielle ja edelleen keikkamäärät ovat hurjia. Miten miehet jaksavat toisiaan? Millainen on Finlandersin keikkabussi? Mitä siellä touhutaan? Millaista on keikka-artistin arki? Mitkä ovat bändin omat mietteet heidän suurimmista hiteistään? Koko haastattelun löydät voit kuunnella täältä:

today24.1.2020

Uutiset

Sastamalassa lähti puhelin asiakkaan matkaan.

Noin 20-25 vuotiaat mies ja nainen asioivat Sastamalassa Puistokadulla sijaitsevassa liikekiinteistössä. Pariskunta asioi englanniksi. Aikansa liikkeessä oleskeltuaan mies otti liikkeestä haltuunsa matkapuhelimen ja kaksikko poistui juosten ulos liikkeestä. Molemmilla oli yllään toppatakit ja nainen oli pienikokoinen. Miehellä oli päässään lippalakki.

today24.1.2020

Pirkanmaa

NELJÄ TÄHTEÄ: 70-vuotias käsikirjoittaja-ohjaaja saa juhlakakkunsa maistumaan uutuuskomediassa – Sami Hintsanen kerää pisteet kotiin hovimestari Hartikaisena

Kakkua kerrakseen -uutuuskomedia on muusikko-näyttelijä Sami Hintsasen suurta juhlaa. Käsikirjoittaja-ohjaaja Rauli Jokelinin 70-vuotistaivalta ja 45-vuotista teatteriuraa juhlistava näytelmä ammentaa sanomansa ja sisältönsä omasta ajastamme. Keskiössä ovat yhteiskuntamme instituutiot: perhe, poliisi ja korkeat valtion viranomaiset. Torstai-iltana Tampereen Komediateatterissa kantaesitetty Kakkua kerrakseen täyttää kaikki korkeatasoisen farssin tunnusmerkit. Suomalaiset saavat nauraa itselleen lisää vuosia ja pitkää ikää kevätnäytäntökaudella.

today24.1.2020

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%