Teemat

Näin Tredussa ja Saskyssa: Ajoneuvoalan koulutukset ovat nuorten kestosuosikkeja

AJANKUVALLE on tyypillistä, etteivät pienillä paikkakunnilla toimivat yritykset tahdo saada uutta työvoimaa. Kun ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin, heidän on vaikeaa lähteä työn perässä maakunnan laita-alueille. Miten erikokoisilla paikkakunnilla toimivat ammattikoulut saavat oppilaita? Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa ajoneuvoalan koulutusta dynamokaupunki Tampereella perinteikkäällä Ajokinkujalla ja kehyskunnassa Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa.   Tredun koulutuspäällikkö Ilkka Hakala kertoo, että ajoneuvoala on vuodesta toiseen kestosuosikki. Niin Tampereen kuin Ylöjärven toimipaikat keräävät hyvin opiskelijoita. Molempiin on jo

today26.3.2026

Erikoisohjelmat

PARAS OSA KOTIA

Haaveiletko uudesta keittiöstä? Paras osa kotia -ohjelmasarjassa käydään…

Yhteistyössä:
Puustelli

Pirkanmaa

Arto Satonen Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi?

Pirkanmaan Kokoomus esittää sastamalaista kansanedustaja Arto Satosta, 59, puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Satonen on toiminut kansanedustajana vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen. Satonen muistetaan työministeriydestään pääministeri Petteri Orpon hallituksessa vuosina 2023-2025. Kansanedustaja Arto Satonen on matkalla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Kuva: Matti Pulkkinen PIRKANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on tiistaisessa kokouksessaan päättänyt esittää kansanedustaja Arto Satosta Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Andersson korostaa Satosen vahvaa johtajuutta ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. – Arto Satosella on

today24.3.2026

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

40-vuotias nokialainen perheyritys pitää suomalaiset laukuissa

NT-Pox Oy on nokialainen perheyritys, joka on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Rantasen suvun yritystarina on vailla vertaansa; tällä hetkellä toiminnassa ja työssä on mukana neljä sukupolvea. Joka paikan höylä, myymäläpäällikkö Mervi Saari iloitsee siitä, että hän on saanut varttua lapsuudestaan saakka laukkujen kiehtovassa ja monipuolisessa maailmassa. Hänellä on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja muistoja niin äidistään, enostaan kuin isoisästään perhefirmassa. - Laukut, reput, salkut, tietokonelaukut, lompakot, matkalaukut, matkatarvikkeet, ostoskassit, ostoskärryt, treenikassit,

today24.3.2026

Teemat

Väylävirasto: Kasvavasta korjausvelasta huolimatta keskeinen väyläverkko pidetään kunnossa

VÄYLÄVERKON tämänhetkinen korjausvelka on pyöristettynä 4,3 miljardia euroa. Se on 4 300 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että korjausvelkalaskelmaa on päivitetty vasta vuosikymmenen ajan, eli alkaen vuodesta 2016. Siitä saakka korjausvelan trendi on ollut nouseva. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten eli korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia. Väylien korjausvelasta selkeästi suurin 61 prosentin viipale, liki 2,6 miljardia eli 2 562 miljoonaa euroa, kohdistuu tieverkolle. Rataverkon osuus on 37,9 prosenttia, lähes 1,6 miljardia

today22.3.2026

Uutiset

Riitta Iiponen palaa Ylöjärven paikallisjohtajaksi, Minna Marjamäki eläkkeelle

Aito Säästöpankissa pyörähtää johtajaruletti. Entuudestaan ylöjärveläisille tuttu paikallisjohtaja Riitta Iiponen palaa Ylöjärven konttorin johtoon. Hänelle luuluvat lisäksi Ikaalisten ja Kyröskosken konttorit. Nykyinen paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle 41-vuotisen finanssityöuran jälkeen. Aito Säästöpankki Oy:n Ikaalisten, Hämeenkyrö Kyröskosken ja Ylöjärven konttorien paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle tulevan toukokuun lopussa. Marjamäki on tehnyt huikean 41 vuoden uran finanssialalla. Toukokuun alusta lähtien vastuun konttoreista ottaa Riitta Iiponen. Iiponen toimii tällä hetkellä Nokian ja Sastamalan

today20.3.2026

Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa. Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin

today20.3.2026

Pirkanmaa

Peter Dörigin sitkeys palkitaan: Herkkujuustola rynnistää onnellisuusteemalla Yhdysvaltoihin

HÄIJÄÄSSÄ toimiva perheyritys Herkkujuustola Oy on valmistanut jo 23 vuoden ajan juustoja ja muita maitotaloustuotteita. Tuotannossa on 12 juustolaatua. Uusimpana tulokkaana on tuhkalla marmoroitu Marmori. 14 alan ammattilaista työllistävä yritys tekee vajaan kahden miljoonan euron liikevaihtoa. Toimitusjohtaja Peter Dörig on etsinyt viime vuosien ajan uutta markkina-aluetta, josta Herkkujuustola saisi tarvitsemansa lisämyynnin. Hän kertoo, että esimerkiksi Stockmannin Helsingin ja Tampereen elintarvikeosastojen loppuminen vaikutti Herkkujuustolan tilauskantaan. – Lukuisista yrityksistämme huolimatta emme ole

today14.7.2025 2

SUN Kesä 2025

Vehoniemen Automuseo hurmaa klassikkoautoilla ja oman jäätelötehtaan jäätelöllä

Kangasalla Vehoniemenharjun korkeimmalta kohdalta, keskeltä kansallismaisemaa ja luonnonsuojelualuetta, löytyy suomalaisen autoilukulttuurin helmi: Vehoniemen Automuseo. Jo vuodesta 1983 lähtien toiminut museo on ainutlaatuinen yhdistelmä historiaa, kiehtovia kertomuksia ja kotimaista harrastajavoimin rakennettua perinnettä. Museon perusti Sallisen perhe, jonka autoharrastus juontaa juurensa 1950-luvun loppuun. Kaikki sai alkunsa, kun Olavi Sallinen osti Rugby Touring -henkilöauton vuodelta 1924 – joka on edelleen nähtävillä museossa. Vuosikymmenten mittaan harrastuksesta kasvoi kokoelma, ja kokoelmasta syntyi museo. Vehoniemen automuseo

today12.7.2025

SUN Kesä 2025

Walleniuksen Wapriikki – Juupajoen kulttuurikeidas vanhassa tehdasmiljöössä

Juupajoen Korkeakoskella sijaitsevan Walleniuksen Wapriikin kesä on täynnä kulttuurielämää. Upeassa vanhassa tehdasmiljöössä toimii nykyisin Suomen suurin yksityinen taidegalleria, ja sen taustalla ovat yrittäjät Hannele Eerola-Jämsén ja Jasmin Jämsén. Gallerian kuusi näyttelytilaa esittelevät vaihtuvia taidenäyttelyitä neljän viikon välein, ja ohjelmassa on konsertteja, juhlia, taiteilijatapaamisia sekä runsaasti muuta kulttuuritoimintaa. Gallerian yhteydessä toimii myös kahvila, kesäpuoti, herkkuputiikki ja pian myös kirpputori. Lisäksi tiloista voi vuokrata työskentely- tai kuvaustilaa luoville projekteille. Walleniuksen Wapriikin vaikuttava

today12.7.2025

SUN Kesä 2025

Matkailutila Haapamäki – Sukupolvien perinnettä ja aitoa maaseutulomaa

Virtain Vaskivedellä, keskellä vehreintä maaseutua, sijaitsee matkailutila Haapamäki, jossa kesä kuluu kiireettömästi luonnon, eläinten ja lomalaisten keskellä. Tilaa isännöi Noora Haapamäki yhdessä miehensä ja perheensä kanssa – jo kolmannessa sukupolvessa. – Tämä on mieheni kotitila, ja olemme jatkaneet maatilamatkailun perinnettä nyt kymmenen vuoden ajan. Ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta matkailua tällä tilalla, Haapamääki kertoo ylpeänä. Kesä 2025 on lähtenyt vilkkaasti käyntiin, vaikka sää ei ole ollut kaikista lämpimin. Matkailijoita

today11.7.2025 7

SUN Kesä 2025

Rientola-keskus – kulttuurihistoriaa ja yhteisöllisyyttä Niemenrannassa

Tampereen Niemenrannassa sijaitseva Rientola-keskus on elävä todiste siitä, miten vanhoista rakennuksista voi kasvaa uudenlaista yhteisöllisyyttä ja kulttuurielämää. Rientolan Setlementti ry:n Jarmo Erkkilä kertoo, että Rientola on tänä vuonna jo 80 vuotta toiminut yhteisöllisenä toimijana Niemenrannan alueella. Nykyinen Rientola-keskus pitää sisällään useita historiallisia rakennuksia, kuten Niemen pirtin, vanhan navetan ja tallirakennuksen, joiden seinien sisällä toimii tänä päivänä muun muassa savipaja, taidepaja, puutyöverstas ja liikuntatila. Tilojen ylläpito on vaatinut valtavasti työtä, ja

today11.7.2025

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%