Teemat

Näin Tredussa ja Saskyssa: Ajoneuvoalan koulutukset ovat nuorten kestosuosikkeja

AJANKUVALLE on tyypillistä, etteivät pienillä paikkakunnilla toimivat yritykset tahdo saada uutta työvoimaa. Kun ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin, heidän on vaikeaa lähteä työn perässä maakunnan laita-alueille. Miten erikokoisilla paikkakunnilla toimivat ammattikoulut saavat oppilaita? Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa ajoneuvoalan koulutusta dynamokaupunki Tampereella perinteikkäällä Ajokinkujalla ja kehyskunnassa Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa.   Tredun koulutuspäällikkö Ilkka Hakala kertoo, että ajoneuvoala on vuodesta toiseen kestosuosikki. Niin Tampereen kuin Ylöjärven toimipaikat keräävät hyvin opiskelijoita. Molempiin on jo

today26.3.2026

Erikoisohjelmat

PARAS OSA KOTIA

Haaveiletko uudesta keittiöstä? Paras osa kotia -ohjelmasarjassa käydään…

Yhteistyössä:
Puustelli

Pirkanmaa

Arto Satonen Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi?

Pirkanmaan Kokoomus esittää sastamalaista kansanedustaja Arto Satosta, 59, puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Satonen on toiminut kansanedustajana vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen. Satonen muistetaan työministeriydestään pääministeri Petteri Orpon hallituksessa vuosina 2023-2025. Kansanedustaja Arto Satonen on matkalla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Kuva: Matti Pulkkinen PIRKANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on tiistaisessa kokouksessaan päättänyt esittää kansanedustaja Arto Satosta Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Andersson korostaa Satosen vahvaa johtajuutta ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. – Arto Satosella on

today24.3.2026

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

40-vuotias nokialainen perheyritys pitää suomalaiset laukuissa

NT-Pox Oy on nokialainen perheyritys, joka on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Rantasen suvun yritystarina on vailla vertaansa; tällä hetkellä toiminnassa ja työssä on mukana neljä sukupolvea. Joka paikan höylä, myymäläpäällikkö Mervi Saari iloitsee siitä, että hän on saanut varttua lapsuudestaan saakka laukkujen kiehtovassa ja monipuolisessa maailmassa. Hänellä on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja muistoja niin äidistään, enostaan kuin isoisästään perhefirmassa. - Laukut, reput, salkut, tietokonelaukut, lompakot, matkalaukut, matkatarvikkeet, ostoskassit, ostoskärryt, treenikassit,

today24.3.2026

Teemat

Väylävirasto: Kasvavasta korjausvelasta huolimatta keskeinen väyläverkko pidetään kunnossa

VÄYLÄVERKON tämänhetkinen korjausvelka on pyöristettynä 4,3 miljardia euroa. Se on 4 300 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että korjausvelkalaskelmaa on päivitetty vasta vuosikymmenen ajan, eli alkaen vuodesta 2016. Siitä saakka korjausvelan trendi on ollut nouseva. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten eli korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia. Väylien korjausvelasta selkeästi suurin 61 prosentin viipale, liki 2,6 miljardia eli 2 562 miljoonaa euroa, kohdistuu tieverkolle. Rataverkon osuus on 37,9 prosenttia, lähes 1,6 miljardia

today22.3.2026

Uutiset

Riitta Iiponen palaa Ylöjärven paikallisjohtajaksi, Minna Marjamäki eläkkeelle

Aito Säästöpankissa pyörähtää johtajaruletti. Entuudestaan ylöjärveläisille tuttu paikallisjohtaja Riitta Iiponen palaa Ylöjärven konttorin johtoon. Hänelle luuluvat lisäksi Ikaalisten ja Kyröskosken konttorit. Nykyinen paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle 41-vuotisen finanssityöuran jälkeen. Aito Säästöpankki Oy:n Ikaalisten, Hämeenkyrö Kyröskosken ja Ylöjärven konttorien paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle tulevan toukokuun lopussa. Marjamäki on tehnyt huikean 41 vuoden uran finanssialalla. Toukokuun alusta lähtien vastuun konttoreista ottaa Riitta Iiponen. Iiponen toimii tällä hetkellä Nokian ja Sastamalan

today20.3.2026

Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa. Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin

today20.3.2026

SUN Kesä 2025

”Lehmät on mun juttu” – Suvi Rajala luotsaa Sammatin tilaa ja kantaa huolta suomalaisesta maidosta

Ylöjärven Lakialassa sijaitseva Sammatin tila on vuosikymmenten mittaan kasvanut pientilasta keskikokoista suuremmaksi lypsykarjatilaksi. Tilan nykyinen emäntä Suvi Rajala on kasvanut karjan keskellä ja jatkanut sukupolvenvaihdoksen myötä tilan kehittämistä. – Lehmät on aina olleet mun juttu. Erotan ne toisistaan helpommin kuin ihmiset, Rajala naurahtaa. Tilan arjessa eletään vuodenkierron mukana. Kesällä osa lehmistä pääsee "kesälomalle" laiduntamaan Yyteriin tai Ylisen kuntoutuskeskuksen pihapiiriin, jonka Rajala on hiljattain ostanut uuteen käyttöön. – Sinne tulee kahvila,

today9.7.2025

SUN Kesä 2025

Ruovesi kutsuu vesille, luontoon ja tapahtumiin

Kesä tuo eloa Ruovedelle, jossa luonnonkauniit järvimaisemat, suositut kansallispuistot ja omaleimaiset kulttuuritapahtumat tekevät kunnasta kiinnostavan lomakohteen niin veneilijöille, retkeilijöille kuin tapahtumakävijöillekin. Kesän alkaminen Ruovedellä huomataan takuuvarmasti – mökkiläiset saapuvat, ja kauppojen edustat täyttyvät autoista. Kunnan satama-alue herää eloon heti alkukesästä, kun veneilijät ja matkailijat valtaavat laivarannan. Sataman kruununa toimii yli satavuotias höyrylaiva Tarjanne, joka liikennöi säännöllisesti Tampereen ja Virtojen välillä pysähtyen Ruovedellä kahdesti viikossa kumpaankin suuntaan. Höyrylaiva on säilyttänyt vetovoimansa

today8.7.2025

SUN Kesä 2025

Vielä ehtii! Keittiöpuutarhan voi hyvin perustaa heinäkuussakin

Kevät saattoi jäädä keittiöpuutarhan osalta väliin, mutta ei hätää – Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttulan mukaan satoa ehtii saada vielä hyvin, vaikka kylvöt aloittaisi vasta nyt. – Monet yrtit ja vihannekset kasvavat nopeasti, ja lämpimät säät auttavat vielä kiihdyttämään kasvua. Esimerkiksi lehtisalaatti, rukola ja tilli ehtivät antaa satoa jo muutamassa viikossa, Kerttula rohkaisee. Nopeakasvuiset kasvit ovat nyt valttia. Herneen versot, pinaatti, lehtimangoldi ja retiisi ovat helppoja vaihtoehtoja. Mangoldia voi käyttää vaikka

today8.7.2025

SUN Kesä 2025

Poppamiehen tie maustehulluttelusta ilmiöksi

Suomalainen maustamisen pioneeri Poppamies sai alkunsa kolme kaverusta yhdistäneestä intohimosta chilin, maustekastikkeiden ja maailman makujen kokeiluun. Yrityksen perustaja Marko Suksi kertoo, kuinka matkoilta tuodut kastikkeet ja kavereiden kiinnostus herättivät idean verkkokaupasta, joka nopeasti laajeni omaksi brändiksi. IT-taustaisten yrittäjien tie vei chilitestailuista ja messureissuista ensimmäisiin omiin tuotteisiin, joista chipotle-kastike avasi oven kotimaiseen chilikastikemaailmaan. Alku oli täynnä oppimista, mutta intohimo ja uskallus veivät eteenpäin. Tänään Poppamies tunnetaan monipuolisista, rohkeista makuyhdistelmistä ja laajasta

today8.7.2025

SUN Kesä 2025

Metsälinnan kartano yhdistää historian ja elämykset Urjalassa

SUN Radion Kulttuurikesä-ohjelmassa vierailtiin Urjalassa Metsälinnan kartanossa, jota isännöivät Jaakko ja Hanna Honkaniemi. Lähes sata vuotta vanha kartano on remontoitu perusteellisesti säilyttäen sen alkuperäinen henki, ja nykyään se toimii monipuolisena juhla-, kokous- ja majoituspaikkana, jossa on tilat 60–80 hengelle ja majoitustilaa 16 vieraalle. Kartanon historia juontaa juurensa Sigrid Furuhjelmin perustamaan tilaan, joka muodostettiin neljästä torpasta, ja alue on tunnettu myös yhteydestään kirjailija Väinö Linnaan. Nykyisin Metsälinnan palveluihin kuuluu kesäkahvila, tilaussauna

today8.7.2025

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%