Teemat

Näin Tredussa ja Saskyssa: Ajoneuvoalan koulutukset ovat nuorten kestosuosikkeja

AJANKUVALLE on tyypillistä, etteivät pienillä paikkakunnilla toimivat yritykset tahdo saada uutta työvoimaa. Kun ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin, heidän on vaikeaa lähteä työn perässä maakunnan laita-alueille. Miten erikokoisilla paikkakunnilla toimivat ammattikoulut saavat oppilaita? Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa ajoneuvoalan koulutusta dynamokaupunki Tampereella perinteikkäällä Ajokinkujalla ja kehyskunnassa Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa.   Tredun koulutuspäällikkö Ilkka Hakala kertoo, että ajoneuvoala on vuodesta toiseen kestosuosikki. Niin Tampereen kuin Ylöjärven toimipaikat keräävät hyvin opiskelijoita. Molempiin on jo

today26.3.2026

Erikoisohjelmat

PARAS OSA KOTIA

Haaveiletko uudesta keittiöstä? Paras osa kotia -ohjelmasarjassa käydään…

Yhteistyössä:
Puustelli

Pirkanmaa

Arto Satonen Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi?

Pirkanmaan Kokoomus esittää sastamalaista kansanedustaja Arto Satosta, 59, puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Satonen on toiminut kansanedustajana vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen. Satonen muistetaan työministeriydestään pääministeri Petteri Orpon hallituksessa vuosina 2023-2025. Kansanedustaja Arto Satonen on matkalla Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Kuva: Matti Pulkkinen PIRKANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on tiistaisessa kokouksessaan päättänyt esittää kansanedustaja Arto Satosta Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Andersson korostaa Satosen vahvaa johtajuutta ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. – Arto Satosella on

today24.3.2026

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

40-vuotias nokialainen perheyritys pitää suomalaiset laukuissa

NT-Pox Oy on nokialainen perheyritys, joka on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Rantasen suvun yritystarina on vailla vertaansa; tällä hetkellä toiminnassa ja työssä on mukana neljä sukupolvea. Joka paikan höylä, myymäläpäällikkö Mervi Saari iloitsee siitä, että hän on saanut varttua lapsuudestaan saakka laukkujen kiehtovassa ja monipuolisessa maailmassa. Hänellä on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja muistoja niin äidistään, enostaan kuin isoisästään perhefirmassa. - Laukut, reput, salkut, tietokonelaukut, lompakot, matkalaukut, matkatarvikkeet, ostoskassit, ostoskärryt, treenikassit,

today24.3.2026

Teemat

Väylävirasto: Kasvavasta korjausvelasta huolimatta keskeinen väyläverkko pidetään kunnossa

VÄYLÄVERKON tämänhetkinen korjausvelka on pyöristettynä 4,3 miljardia euroa. Se on 4 300 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että korjausvelkalaskelmaa on päivitetty vasta vuosikymmenen ajan, eli alkaen vuodesta 2016. Siitä saakka korjausvelan trendi on ollut nouseva. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten eli korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia. Väylien korjausvelasta selkeästi suurin 61 prosentin viipale, liki 2,6 miljardia eli 2 562 miljoonaa euroa, kohdistuu tieverkolle. Rataverkon osuus on 37,9 prosenttia, lähes 1,6 miljardia

today22.3.2026

Uutiset

Riitta Iiponen palaa Ylöjärven paikallisjohtajaksi, Minna Marjamäki eläkkeelle

Aito Säästöpankissa pyörähtää johtajaruletti. Entuudestaan ylöjärveläisille tuttu paikallisjohtaja Riitta Iiponen palaa Ylöjärven konttorin johtoon. Hänelle luuluvat lisäksi Ikaalisten ja Kyröskosken konttorit. Nykyinen paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle 41-vuotisen finanssityöuran jälkeen. Aito Säästöpankki Oy:n Ikaalisten, Hämeenkyrö Kyröskosken ja Ylöjärven konttorien paikallisjohtaja Minna Marjamäki jää eläkkeelle tulevan toukokuun lopussa. Marjamäki on tehnyt huikean 41 vuoden uran finanssialalla. Toukokuun alusta lähtien vastuun konttoreista ottaa Riitta Iiponen. Iiponen toimii tällä hetkellä Nokian ja Sastamalan

today20.3.2026

Uutiset

Suvi Teräsniskan uusi single rohkaisee luottamaan omiin kykyihinsä vaikeuksien keskellä

Suvi Teräsniska on julkaissut uuden singlen Sitkeä sissi, joka antaa esimakua tulevalta albumilta. Suvi kuvailee kappaletta voimaantumisen tarinaksi, joka kannustaa hyväksymään epäonnistumiset ja jatkamaan eteenpäin. Kappaleessa on mukana myös leikitteleviä ja humoristisia elementtejä, jotka tuovat Teräsniskan tuotantoon uutta sävyä. Uusi musiikki on artistille aina juhlan paikka, ja ensireaktiot viittaavat siihen, että kappale on jo löytänyt kuulijansa. Alkuvuosi on kulunut Teräsniskalla kotona ilman keikkoja, mutta tapahtumarikas arki ja tulevat suunnitelmat pitävät vauhdin

today20.3.2026

Lukijalta

Pelastetaan haavoittuvimpien palvelut

Ensimmäisen aluevaltuustokauden loppumetreillä hyvinvointialueellamme riittää ongelmia ratkottaviksi. Erityisesti perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden tilanne on huolestuttava. Mielenterveyspalveluissa pahoja ongelmia on myös psykiatrisen erikoissairaanhoidon puolella. Surullisinta on, että eniten ongelmia on haavoittuvimmassa asemassa olevien palveluissa, kuten lastensuojelussa, mielenterveyspalveluissa sekä vanhus- ja vammaispalveluissa. Lastensuojelun työntekijöillä on liikaa asiakkaita, vanhukset odottavat jatkohoitopaikkaa sairaaloiden vuodeosastoilla, vammaispalveluiden saatavuus takkuaa ja mielenterveyspalveluihin pitää jonottaa kohtuuttoman pitkään.  Lastensuojelu tarvitsee kipeästi lisää henkilöstöresursseja, ja mielenterveydeltään järkkyneet tarvitsevat lisää nopeasti ja helposti

today2.4.2025

Teemat

Aluevaltuutettu tekee paljon työtä

PIRMEDIOIDEN tuottaja Soile Virtanen laati viereisellä sivulla olevat havainnekuvat Pirhan aluehallituksen ja aluevaltuuston kokousten työmäärästä vuonna 2024. ALUEVALTUUSTON Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Marko Jarva listaa, että valtuuston kokous pidetään noin kerran kuukaudessa, itse kokous kestää noin 3-4 tuntia, sitä edeltää ryhmän oma noin 2-3-tuntinen kokous ja henkilökohtainen valmistautuminen kokoukseen vaatii keskimäärin tunnin. Aluehallitus on kokoontunut keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Jarva toimii aluehallitusryhmän puheenjohtajana. Aluehallitusryhmä istuu kokousta edeltävänä torstaina; ryhmäkokoukset ottavat

today2.4.2025

Teemat

Aluevaltuustolla on oikeasti valtaa

Demokratiaa ja äänioikeutta arvostava kansalainen ymmärtää, ettei järjestäytyneessä yhteiskunnassa pidetä vaaleja huvin vuoksi. Niitä järjestetään siksi, että ihmiset saavat ilmaista kantansa kulloinkin käsillä olevaan asiakokonaisuuteen. Äänioikeus on demokratian peruspilari. Suomessa järjestetään nyt tuplavaalit. Kuntavaaleilla on jo pitkät perinteet. Aluevaalit pidetään toista kertaa. Valokuva: Maria Okkonen Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta runsaat kaksi vuotta. Silti hyvin harva ihminen enää muistaa, mitkä tahot todellisuudessa vastasivat aikaisemmin sote-palveluista. Silloin isäntinä olivat kunnat tai niiden

today2.4.2025

Teemat

Puolueet sopivat nyt kiistellyistä ryhmärahoista jo valtuustosopimuksessa

PIRKANMAALLAKIN on herätetty keskustelu Pirkanmaan hyvinvointialueen maksamista vuosipalkkioista, kokouspalkkioista ja ryhmärahasta. Muistattehan, että Pirhan aluevaltuuston ryhmät solmivat valtuustosopimuksen. Siinä kaikki puolueet sitoutuivat vuosi- ja kokouspalkkioihin sekä ryhmärahoihin. Kyseiset palkkiot ja ryhmärahat on maksettu sellaisina kuin aluevaltuustoon päässeiden puolueiden puheenjohtajat ovat ne allekirjoituksillaan hyväksyneet 10. helmikuuta vuonna 2022 sinetöidyssä aluevaltuustopuolueiden valtuustosopimuksessa. Aluevaltuustosopimuksen hyväksyivät Kokoomus, Sosialidemokraatit, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Vihreät, Keskusta, Kristillisdemokraatit, Liike Nyt ja Valta kuuluu kansalle. Vuosi- ja kokouspalkkioiden pohjana käytettiin

today1.4.2025

Uutiset

Kuuntele eri puolueiden teesit kuntavaaleihin!

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoon voi äänestää kotimaassa 2.-8.4.2025. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta. Lähetimme kaikille eduskuntapuolueille kutsun vaalitenttiin, jossa jokaiselle esitetään samat viisi kysymystä. Kaikki puolueet lähtivät mukaan – nyt on aika kuulla, mitä heillä on sanottavanaan. Kuuntele alta eri puolueiden teesit kuntavaaleihin. Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja

today1.4.2025

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%