Tampereenkiäliset uutiset 4.5.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 4.5.2020:
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 4.5.2020:
Hallitus jatkaa tänään neuvotteluja koronavirusrajoitusten jatkosta. Eiliset neuvottelut kestivät koko päivän, mutta valmista ei saatu ja näin neuvotteluja jatketaan tänään aamupäivästä alkaen. Hallitus on jo aiemmin päättänyt rajoitusten hellittämisestä peruskoulujen ja päiväkotien osalta. Lähiopetus peruskouluissa alkaa jälleen 14. toukokuuta.
Kuinka Vesa Haaja päätyi Pääesiintyjäksi ja mitä muistuu mieleen uran alkuajoilta? Entä mitä jäi mieleen kymmenestä vuodesta Agentsin solistina?
Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri tiedottaa eilen valmistuneissa testeissä ilmenneen kolme uutta koronavirustartuntaa. Kokonaismäärä Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin testein todennettuja koronavirustapauksia on nyt 191. Terveydenhoidon kantokyky on toistaiseksi kestänyt tilanteen hyvin ja Sairaanhoitopiirin mukaan tilanne sairaalassa on rauhallinen.
Valtioneuvoston kanslia kertoo, että pääministeri Sanna Marinille tehty koronavirustesti oli negatiivinen. Eilen kerrottiin pääministerin työskentelevän toistaiseksi etänä, koska hänen virka-asunnossaan viime viikolla työskennelleen henkilön lähipiirissä ilmeni tartunta. Marin on palannut tänään normaalisti työhön.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 24.4.2020:
FC Hakan toimitusjohtaja Olavi Huttunen kertoo seuran taloustilanteesta vaikeana aikana
Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin mukaan keskiviikkona valmistuneissa koronavirustesteissä paljastui tällä kertaa kolme uutta koronavirustartuntaa. Maaliskuun alkupuolelta tähän päivään mennessä laboratoriotestein on Pirkanmaalla todettu yhteensä 188 koronatapausta. Koko maa huomioiden koronavirukseen on sairastunut Suomessa jo reilusti yli 4000 henkilöä.
Kulttuuritoimittaja Anne Välinoro kertoi kirjoituskisan suuresta suosiosta