Tampereenkiäliset uutiset 12.2.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 12.2.2020:
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 12.2.2020:
Juha Juujärvi veti yhteen sunnuntaina päättyneet jääkiekon nuorten MM-kisat
Poliisi on jatkanut Sastamalassa Uudenvuodenpäivänä tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn tutkintaa. Asiassa on kuultu siihen liittyviä henkilöitä ja tutkinnassa on selvinnyt, että Sastamalan Pehulassa sijaitsevassa yksityisasunnossa nuorehko mies ampui pienikaliberisella käsiaseella toista miestä jalkaan. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan. Vamma ei ollut hengenvaarallinen eikä ole vaatinut ainakaan toistaiseksi suurempia hoitotoimenpiteitä. Tekijä on kuulustelussaan […]
Suomen Jääkiekkoleijona #101 Mikko Leinonen
Keskuspuhdistamon toimitusjohtaja Timo Heinonen
Meteorologi Anniina Valtonen kertoi sääennusteiden tekemisestä ja totta kai joulunajan ennusteista SUN Radion haastattelussa. Eilisen Aapo-myrskyn tuomat lumet tuskin pysyvät maassa jouluun saakka.
Pyrinnön laituri Justus Kilpinen kävi aamuvieraana kertomassa illan ottelusta BC Nokiaa vastaan. Kilpinen kertoo myös, millainen on uusi hankinta Nick Kellogg.