Tampereella Hatanpääntiellä sijaitsevassa saunatilassa uudenvuodenyönä suoritetun asetakavarikon yhteydessä kiinniotetut henkilöt on päästetty vapaaksi kuulustelujen jälkeen sunnuntaina 3. tammikuuta, kertoo komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista. Uudenvuodenaaton ja uudenvuodenpäivän välisenä yönä poliisi otti kiinni yhteensä 12 ihmistä ampuma-aserikoksesta epäiltyinä. Saunatiloista löytyi juhlijoiden jäljiltä kaikkiaan seitsemän asetta. Poliisin mukaan kaikki aseet olivat luvattomia […]
Pirkanmaalta löytyi keskiviikkona 7 uutta koronatartuntaa. Fimlab tutki eilisen aikana yhteensä 997 näytettä. Taysin mukaan tällä viikolla on todettu useita joulun perhetapaamisissa saatuja tartuntoja ja niihin on odotettavissa jatkotartuntoja. Lisäksi Taysista kehotetaan ottamaan uusi vuosi vastaan turvallisesti ja vain pienissä porukoissa.
Kulunut vuosi oli poikkeuksellinen myös tieliikenteessä. Pääteiden liikennemäärät vähenivät koronatoimenpiteiden vuoksi erityisesti keväällä ja loppusyksystä. Koko vuoden liikennemäärä tulee olemaan noin kymmen prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Lähes vastaava vähentyminen näkyy tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneissa. Tilastokeskuksen mukaan loukkaantuneita oli marraskuun loppuun mennessä lähes viisi sataa – eli 11 prosenttia – vähemmän kuin […]
Pirkanmaalla todettiin eilen 13 uutta koronatartuntaa. Fimlab tutki eilisen aikana maakunnan alueelta yhteensä 1161 näytettä. Lisäksi Taysista tiedotetaan että Tampereella Pizzeria Napolissa sunnuntaina 27. joulukuuta klo 15-16 asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Jos hengitystieoireita ilmenee, on hakeuduttava ripeästi koronatestiin.
Linjojen 21, 80 ja 85 reitti muuttuu Tampereen keskustan länsipuolella maanantaina 4.1.2021. Sepänkadulla rakennetaan raitiotietä, joten bussilinjojen uusi pysyvä reitti Paasikivenkadulle kulkee Hämeenpuiston kautta. Linja 21 Reitti Lielahteen ja Tesomalle (pysäkit sulkeissa): Hämeenkatu (Keskustori D) - Hämeenpuisto (Hämeenpuisto 17, Näsinpuisto, Mustalahti)- Näsijärvenkatu - Paasikivenkatu (Onkiniemi) - Paasikiventie - Lielahti - Tesoma Reitti keskustaan (pysäkit sulkeissa): Tesoma […]