Lämmin ja vähätuulinen sää on saanut sinilevät lisääntymään Pirkanmaalla. Sinilevien runsastuminen syksyllä johtuu ravinteiden määrän lisääntymisestä järvissä. Syvemmissä vesikerroksissa kasvaneet sinileväesiintymät voivat nousta syksyllä sopivissa tuuliolosuhteissa pintaan ja ajautua ihmisten harmiksi rannoille. Tämän viikon aikana on havaittu Pirkanmaalla vähän sinilevää 10 vakioseurantapaikalla: Kangasalla Ukkijärvessä, Kirkkojärvessä ja Roineessa, Lempäälässä Pyhäjärvessä Lempoisten […]
Fimlab tutki eilisen aikana ennätykselliset 2042 koronanäytettä. Niistä sekä yksityisen laboratorion tuloksista kertyi kaikkiaan neljä uutta koronatartuntaa Pirkanmaalle. Tartuntojen jäljitys on nyt meneillään. Pirkanmaalla on todettu maaliskuusta alkaen yhteensä 270 tartuntaa. Koko maassa oli Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen eilisen mukaan yhdeksän ihmistä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi ja heistä kaksi vaati tehohoitoa.
Poliisin tietoon on tullut heinä-elokuun aikana Tampereella kolme tapausta, jossa ulkomaalaistaustaiset koruvarkaat ovat lähestyneet ikäihmistä esimerkiksi parkkipaikalla, kadulla tai puistossa, ja ovat pyrkineet halaamaan ja anastamaan uhrin kaulalta tai kädestä korun.