Poliisi tutkii useita tulipaloja Kangasalla
Kangasalla on ollut viimeisen viikon aikana useita tulipaloja, joita poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi. Kaikki teot ovat tapahtuneet maantieteellisesti pienen alueen sisällä.
Kangasalla on ollut viimeisen viikon aikana useita tulipaloja, joita poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi. Kaikki teot ovat tapahtuneet maantieteellisesti pienen alueen sisällä.
SUN Radio ja FUN Tampere muuttivat alkuvuodesta Tampereen keskustaan. Uusien toimitilojen avajaisia vietettiin helmikuun lopulla. Katso kuvagalleriasta tunnelmia tupareista! [soliloquy id="1640"]
Kangasalla, Suoramalla sijaitsevaa huoltoasemaa vastapäätä sijaitseva asumaton omakotitalo paloi keskiviikon ja tiistain välisenä yönä. Poliisipartio havaitsi palon kello kahden jälkeen. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle, oli talo jo täydessä tulessa. Yläkerta ja katto kärsivät mittavia palovahinkoja. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Poliisimies haavoittui sunnuntaina aamuyöllä Hämeenlinnan poliisiasemalla, kun hänen kollegansa ase laukesi vahingossa. Itä-Uudenmaan syyttäjänviraston mukaan poliisimiehen vammat vaativat hoitoa, mutta eivät olleet hengenvaarallisia. Tapahtumien selvittämiseksi on aloitettu esitutkinta. STT
Omakotitalossa asumisen kustannuksissa on isot erot eri kuntien välillä, kertoo Omakotiliitto. Liitto selvitti kuntakohtaisesti päätettävien maksujen suuruuden 25 kunnassa, joissa asuu yhteensä 55 prosenttia suomalaisista. Eroa kalleimman ja halvimman kunnan välillä kertyi lähes 1 200 euroa vuodessa. Kalleinta asuminen on Savonlinnassa, jossa vuotuiset kustannukset olivat 4 674 euroa. Halvimmalla pääsee […]
Tampereen Rantatunnelia pestään ja huolletaan tiistaista 14.3. lähtien. Kello 9-14 välisenä aikana suoritettavien pesujen aikana tunnelista on suljettuna yksi ajokaista kerrallaan.
Räjähteiden kanssa kerrostalosta kiinniotetun miehen juttu Valkeakoskella on laajentunut koskemaan myös useita muita, kertoo poliisi. Tammikuun lopulla mies linnoittautui kerrostaloasuntoon ja tuli ulos asunnosta vasta yöllä neuvottelujen jälkeen. Jutun tutkinnanjohtajana toiminut Ossi Kaario Sisä-Suomen poliisista luonnehtii linnoittautujan motiivia päihtymystilasta aiheutuneeksi itsehillinnän menetykseksi. Poliisi on siirtänyt jutun syyttäjälle räjähderikoksena, virkamiehen väkivaltaisena […]
Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kesällä nuorille 650 Tutustu ja tienaa -harjoittelupaikkaa. Haku on nyt käynnissä ja päättyy maaliskuun lopussa.
Poliisi valvoo kuluvalla viikolla tehostetusti turvalaitteiden käyttöä, suojatieturvallisuutta sekä kännyköiden käyttöä sekä muita tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavia tekijöitä.