kimmohoivassilta

3142 Results / Page 283 of 350

Uutiset

Ylöjärvellä toimihenkilömuutoksia paikkakunnalta muuttojen vuoksi

Ylöjärven kaupungin toimielimissä tapahtuu henkilövaihdoksia. Kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina Aki Leppäsen kaupunginhallitukseen Rauno Kesselin tilalle. Samalla Leppänen korvaa Kesselin myös ympäristölautakunnan varapuheenjohtajana. Kesselin tilalle kaupunginvaltuustoon nousi Vasemmistoliiton ensimmäinen varavaltuutettu Eija Moisio. Ympäristölautakunnan jäseneksi Heli Vesarannan tilalle valittiin Tiina Landgren-Mäkkylä. Asukaslautakunnan varajäseneksi Vesarannan tilalle valittiin Riikka Salakari. Valtuutettu Rauno Kesseli ja varavaltuutettu […]

today4.11.2020

Uutiset

Rekan ulosajo sulki kolmostien Parkanossa

Kolmostie oli yöllä suljettuna liikenteeltä Parkanon kohdalla. Karviantien ja Asemantien välisellä osuudella hakelastissa ollut rekka ajautui ulos tieltä ja kaatui ojaan hieman ennen iltakymmentä. Kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa, mutta nostotöiden vuoksi liikenteelle koitui haittaa useiden tuntien ajan. Tie avattiin liikenteelle aamuneljän jälkeen.

today3.11.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%