Tampereenkiäliset uutiset 30.10.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 30.10.2020:
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 30.10.2020:
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 29.10.2020:
Lempäälän kunta päätti eilen tulevan vuoden veroprosenteista. Ansiotulojen veroprosentti on jatkossakin 20,5%. Myös kiinteistöihin liittyvät veroprosentit säilyvät ennallaan. Yleinen kiinteistövero on näin ollen 0,95%. Päätökset veroprosenteista syntyivät selvillä enemmistöillä ja osa yksimielisesti.
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen hinnoista, lipuista ja maksukäytännöistä ensi vuodelle päätettiin joukkoliikennelautakunnassa eilen. Tammikuun 4. päivä alkaen otetaan käyttöön uudet taksat, joihin on tehty maltillisia korotuksia. Ensi keväänä ratikan avoimen koeliikenteen käynnistyessä käyttöön otetaan lähimaksaminen ja QR-koodillinen kertalippu. Nysse-liikenteen linjoihin ja vuorotiheyksiin tulee muutoksia jo 16. marraskuuta alkaen, samoin tammi- ja […]
Pirkanmaalla todettiin eilen viisi uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan näytteitä tutkittiin eilisen päivän aikana 802 kappaletta. Nyt ilmenneistä viidestä tapauksesta neljä henkilöä oli jo valmiiksi karanteenissa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos kertoi eilen koko maassa olleen sairaalahoidossa reilut 70 koronaviruspotilasta. Heistä tehohoidossa oli eilen kymmenen.
Tampereen seudulla viime päivinä suoritetut Hollywood-elokuvan kuvaukset ovat jatkuneet aamulla Tampereella. Rantatunnelista Naistenlahteen ja Ratapihankadulle johtava ramppi on ollut suljettuna liikenteeltä aamupäivällä. Myös muissa suunnissa liikennettä pysäytetään hetkittäin.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 28.10.2020: